Ideointi
Vaatetuksen syventävän kurssin alkaessa aloin pohtia valmistettavia vaatteita kurssin tavoitteiden pohjalta.
Vaatetuksen syventävä kurssi alko. Tavotteena on mm. suunnitella ja
valmistaa vaativa asukokonaisuus kokonaisen käsityön näkökulmasta
esimerkiksi historialliseen kontekstiin liitettynä.
Aattelin ehkä tehä jotain, jossa vanhat inarinsaamelaiset ja karjalaiset
kansanpuvut sekä lähes koko Suomen kattava röijyperinne kohtaa
nykypäivän. Ne on ollu sellasia, jotka ommaa silmää on jo pitempään
miellyttäny. Uskosin, että näitä yhistämällä saan asukokonaisuuen, joka
miellyttää
itteä visuaalisesti ja tarinallisesti ja joka on vielä kiva vettää
päälle ja pittää päällä. Kaukosen (1985, 18) mukkaan kansantieteellisessä tutkimuksessa suomalaisten naisten kansanpuvut erotellaan länsisuomalaistyyppisiin ja niitä vanhoillisempiin Etelä-Karjalan pukuihin.
Vanhoista inarinsaamelaisista ja karjalaisista kansanpuvuista löytyy samallaisia piirteitä vaatteitten koristelussa ja niien leikkauksissa. Ehkä se johtuu tuosta vanhoillisuuesta, millä ilmesesti tarkotettaan vanhakantasta muotoa ja koristelua. Luonnollisesti itäset vaatteet on saanu vaikutteita Venäjältä ja läntiset vaatteet Ruotsista.
Ehkä teen nykykaavotetun lapintakin ja tyyliin sopivan kostulin/sarkaviitan/röijyn, vaikkakaan inarinsaamelaiseen vaateparteen ei sellaset perinteisesti kuulu. Kolttasaamelaiseen vaatetukseen, joka eroaa huomattavasti inarinsaamelaisesta vaatetuksesta, taas kuuluu röijymäiset paidat. Ehkä teen ite tehystä sisnasta ja kalannahasta röijymäisen vaatteen. Ehkä teen jottain muuta. Käyttövaatetta kuitenki. Annikainen oli tehny oman neulotun version lapintakista. Melko hauska seki.
ks. myös https://www.finna.fi/Record/musketti.M012%3AKK998%3A1
ks. myös Inarinsaamelainen puku, Inarinsaamelainen käsityöperinne, puku ja sen käyttö,
Kivennavan naisen äyrämöispuku ja Muolaan naisen kansallispuku
Keräsin myös kuvia ja tietoa röijyjen, kostuleitten ja vastaavien vaatteiden yksityiskohdista ja kaavoituksesta.
Inkerikkonaisen kostuli eli pellavaviitta tai -takki. Takin kangas on paksua, luonnonväristä pellavatoimikasta. Etukappaleet ovat suorat ja kiinnitetään etureunoistaan kahdella messinkisellä napilla. Ylempi, kauluksen kohdalla oleva nappi on pallonappi, alempi on suippomallinen. Hihat ovat istutetut. Takissa on 3 cm leveä pystykaulus, joka on tehty ohuemmasta pellavapalttinasta. Selkäpuolella on runsaat laskokset, jotka antavat helmalle leveyttä. Takki on vuoriton.
Kangas toimikasta, tih. 15. Pitkä, ulottuu n. puolisääreen. Pitkät, vähän kapenevat hihat, hihansuut kaarevat, kantattu säämiskällä. Molemmilla sivuilla helmasta vyötärölle ulottuvat levityskiilat. Kiilojen keskelle koneella ommeltu 1cm syvyinen laskos, joka alkaa helman 6cm syvyisestä halkiosta. Neliömäinen pääntie kantattu säämiskällä. Kirjontakoristeiset säämiskäkaitaleet sivuilla ja edessä. Kiinnitys hakasilla.
Naisen päällystakki, sarkaviitta. Inkeri, Tuutari. Äyrämöläiset. (Suomen kansallismuseo. Suomalais-ugrilaiset kokoelmat. SU4524:15)
Viitta valkeasta sarasta, jolla, kuten äyrämöispuvussa tavallisesti, on punaverkainen pystykaulus, nahkaiset rohkamot eli "roihet" ja hihansuut sekä "koittanat" eli kirjaompelukset rinnassa.
Äyrämöisnaisen sarkaviitta on valmistettu luonnonvalkoisesta toimikassidoksisesta villakankaasta. Takki on vuoriton. Rinnan ompelukset ovat sinisestä ja ruskeasta villalangasta kierrettyä nyöriä, joka jatkuu alas ja helman ympäri. Hihansuut sekä vyötärön ja selkäpuolen "rohkamot" ovat keltaista säämiskää. Hihansuut on ommeltu vaaleankeltaisella langalla aitapistoin. Kaulus on punaista verkaa ja sen sisävuori on kukikasta sinipuna-valkoista puuvillakangasta. Takissa ei ole nappeja, vaan se kiinnitetään vyötärön rohkamoiden kohdalla olevalla hakasparilla.
Äyrämöisten sarkaviitat olivat aina valkoisia, ja niissä oli usein miehustassa leveä kirjottu vyöhyke sekä erivärisin kirjailuin ja tupsuin koristetut rohkamot, eli kolmiomaiset säämiskäpalat. Myös punainen pystykaulus oli tyypillinen. Viitan päällä ei pidetty vyötä, vaan takki kiinnitettiin rohkamon napilla tai hakasilla niin, että alla olevan paidan rekkokaulus jäi näkyviin. Helatorstaina eli "kostulipyhänä" sarkaviitta vaihdettiin kevyempään kesäkostuliin.
Venäläismallinen vartalonmyötäinen, vyötäröpituinen jakku. Edessä vyötäröllä ja miehustassa muotolaskokset. Takaosa ommeltu kuudesta kappaleesta, jotka alaosastaan levenevät aiheuttaen aaltoilevan helman. Pitkät hihat ovat ylhäältä väljät ja olkapäiltä hieman poimutetut. Röijyssä on matala pystykaulus ja nappikiinnitys. Kangas on punapohjaista, painokuviollista ostopuuvillaa, vuori valkoista puuvillaa. Röijy on selvästi käytössä kulunut, vaikka siihen onkin museon henkilökunta kirjaillut huomautuksen 'malli'. Malli saattaakin tarkoittaa röijyn vuorta, joka näyttääkin käyttämättömältä.
ks. myös Viipurin historiallisen museon kokoelma: Pukukokonaisuus 1
Käytössä myös kirjat:
Kaukonen, T.-I. 1985. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Porvoo: WSOY.
Lehtinen, I. & Sihvo, P. 2005. Rahwaan puku. Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Helsinki : Museovirasto.
Sarre, E. 2012. Anarâš pivtâstem. Inari: Sämitigge.
Suunnittelu
Projektisuunnitelmassa pohdin tarkemmin vaatteiden suhdetta kansanpukuihin ja tein tarkempia suunnitelmia vaatteiden yksityskohdista.
Projektini työnimenä on "Kansanpuku kohtaa nykypäivän".
Se tosin antaa hiukan väärän käsityksen kansanpuvuista; aivan kuin
kansanpuvut olisivat joitain nykypäivästä täysin irrallisia
vaatekappaleita. Kaukosen (1985, 11) mukaan kansanpuvut ovat
talonpoikaisväestön 1800-luvulle asti käyttämiä perinteisiä ja
enimmäkseen kotitekoisia vaateparsia, joissa usein oli alueellisia tai
paikallisia erikoispiirteitä. Kaukonen kuitenkin täydentää saamelaisten
ja romanien edelleen pitävän perinteisiä, joskin ajan mukana muuttuneita
kansanpukujaan. Toki on myös muita kansanpuvuiksi laskettavia
vaatteita, kuten karjalaisten feresit.
Ajan mukana muuttuminen on kansanpukujen olennainen piirre. Se erottaa
kansanpuvut kansallispuvuista, joiden tekeminen on tarkemmin säädeltyä
ja määriteltyä. Kansallispuvut säilyvät vuodesta toiseen lähes
muuttumattomina, mutta kansanpuvut ovat aina eläneet ajan mukana.
Kuitenkin Kaukosen (1985, 13) mukaan niissä pysyvät perinteiset muodot
ja vaatekappaleet kauemmin käytössä kuin kansainvälistä muotia
seuraavassa vaatetuksessa.
Käytännössä siis aion tehdä itselleni kansanomaisen vaateparren, johon kuuluu mekko ja jakkumainen vaate.
Tavoitteenani on luoda itselleni erikseen ja yhdessä käytettävissä oleva
asukokonaisuus, jota alkuun voi käyttää sopivin asustein myös juhlassa,
mutta jota ajanoloon voisi käyttää myös siistimpänä arkivaatteena (vrt.
emt., 17).
Tavoitteenani on myös tehdä vaatteet ainakin pääosin omista
kangasvarastoista löytyvistä perinteikkään oloisista villaisista ja
pellavaisista kangaskappaleista. Mielestäni materiaaleja tarkkaan
käyttävä lähestymistapa sopii hyvin kansanomaiseen vaatetukseen (ks.
esim. Naisen nuttu).
Tämä asettaa kuitenkin haasteen kaavoitukselle ja vaikuttanee vaatteen
yksityiskohtiin ja leikkauksiin. Siksi suunnitelmat ovat luonnosmaisia
ja vaatteen lopullinen muoto hahmottuu kaavoittessa ja kuositellessa.
Koska olen käyttänyt aiemmin vanhempaa pohjoismaista kaavajärjestelmää,
toisessa vaatteessa voisin käyttää lähtökohtana Bodystyling -kaavoja ja
toisessa uudempaa pohjoismaista kaavajärjestelmää.
Mekko tulee olemaan leikkauksiltaan ja koristuksiltaan lähellä inarinsaamelaista kesäpukua, mutta teen siitä perinteistä mallia hiukan istuvamman ja lyhennän sen helmaa. Nykypäivänä jakut ovat lähes poikkeuksetta vuoritettuja. Kostulit ja sarkaviitat ovat vuorittamattomia ja rakenteellisesti yksinkertaisia, melko väljiä vaatteita. Röijyissä taas on usein vuori, ne on tyköistuvampia ja rakenteellisesti muutenkin hiukan moniulotteisempia. Mahdollisesti teen jakkuni ilman suurempia tukemisia suht' yksinkertaisin rakentein. Näin vaatteesta tulee tavallista jakkua "keveämpi". Vuorin kuitenkin laitan, sillä se pidentää vaatteen käyttöikää ja parantaa sen puettavuutta. Vuorittamattomassa vaatteessa saumarakenteisiin täytyy kiinnittää erityistä huomiota, jotta niistä tulisi sekä siistit että kestävät. Vaatteet ompelen käsityömäisesti, mutta pääosin kuitenkin ompelukoneella. Saumuria en käytä, sillä mielestäni se ei sovi vaatteiden luonteeseen. Kuitenkin vasta lopullinen kaava ja kangasvalinnat määrittävät vaatteen sauma- ja muut rakenteet.
Kuten vaatteiden muutkin yksityiskohdat, myös koristelu määrittyy tekemisen ohessa.
Lapintakeissa on yleisesti kaikki vaatteen aukot (kädentiet, hihansuut,
pääntie ja helma) ympyröity punaisella. Mikäli kuulopuhe pitää
paikkansa, sen taustalla on uskomus siitä, että punainen pitää pahan
poissa. Sama uskomus on näkynyt historiallisena aikana myös eri maiden
kansanpuvuissa (Koskennurmi-Sivonen 2012, 8). Haluaisin jollain tasolla
kunnioittaa yksityiskohdissa vanhaa vaatteiden
koristeluperinnettä, jonka esteettinen puoli tulee hyvin esille
ideoinnin lähteenä olevissa
kuvissa.
Toteutus
Toteutuksen aloitin kaavojen piirtämisellä.
Lapintakin tein Bodystyling- kaavojen pohjalta. Tein Bobystyling-kaavan mukaisen sovitusvaatteen, joka istui minulle hyvin. Tämän jälkeen ryhdyin kuosittelemaan kaavoja lapintakin kaavojen mukaisiksi. Tein näistä vielä sovitusvaatteen, joka istui myös hyvin.
Jakkuun ajattelin kokeilla PatternMaker-kaavoja. Koska jakun suunnitelma oli melko yksinkertainen, otin tietokoneelta PatternMaker -ohjelman peruskaavan omilla mitoillani väljyydellä RY+10. Tein peruskaavasta sovitusvaatteen, joka ei päällä näyttänyt kauhean huonosti istuvalta, mutta hiha tuntui epämukavalta.
Siksi päädyin tekemään RY+10 kaavat minulle sopivista Bodystyling-kaavoista (RY+8).
Tein sovitusvaatteen, jonka olin tehnyt lisätyllä rinnanympäryksellä. Koska se istui minulle hyvin, kuosittelin nämä kaavat suunnitelmieni mukaisesti. Suunnitelmakuvista poiketen tein vyötärölle vaatteen istuvuutta parantavan sauman. Se auttoi myös asettelemaan kappaleet kankaalle mahdollisimman tiiviisti. Ajatusvirheen vuoksi ensimmäinen selän kuosittelu ei vastannut suunnitelmia, mutta toisesta kuosittelusta tuli kaunis ja hyvin päälle istuva. Hihaan ei väljyyden lisäämisen jälkeen juuri tarvinnut tehdä muutoksia.
Vaatteiden kankaasta leikkaaminen ja ompelu
Kaavojen valmistuttua aloin asetella kappaleita kankaalle.
Ompelin vaatteet leikkuusuunnitelmien mukaisesti.
Ja sain lopulta vaatteet valmiiksi.
Materiaalivalinnoista ja ompelumenetelmistä kirjoitin tarkemmin esseessäni.
Kansanomaisen vaatteen valmistusprosessi
Vaatteitteni tarkastelua sekä naisten että kansanomaisen pukeutumisen näkökulmista
Tässä esseessä käsittelen syventävän vaatetuksen kurssin
vaatteiden valmistusprosessia sekä naisten pukeutumisen, että kansanomaisen
pukeutumisen näkökulmista. Pohdinnassa hyödynnän myös Papanekin (1973)
funktioanalyysia (tarve, käyttö, estetiikka, assosiaatio, telesis, menetelmä)
(ks. myös Koskennurmi-Sivonen).
Tein syventävän vaatetuksen kurssilla itselleni kaksi vaatetta:
lapintakin ja jakun. Ne eivät kuulu samaan asukokonaisuuteen, mutta niitä
yhdistää yhteinen teema: molempien vaatteiden suunnittelun lähtökohtina
toimivat kansanpuvut. Kaukosen (1985, 11)
mukaan kansanpuvut ovat talonpoikaisväestön 1800-luvulle asti käyttämiä
perinteisiä ja enimmäkseen kotitekoisia vaateparsia, joissa usein oli
alueellisia tai paikallisia erikoispiirteitä.
Ajan mukana
muuttuminen on yksi kansanpukujen olennainen piirre. Se erottaa kansanpuvut
kansallispuvuista, joiden tekeminen on tarkemmin säädeltyä ja määriteltyä.
Kansallispuvut säilyvät vuodesta toiseen lähes muuttumattomina, mutta
kansanpuvut ovat aina eläneet ajan mukana. (Kaukonen 1985, 13.) Kuitenkin Kaukosen (1985,
13) mukaan niissä pysyvät perinteiset muodot ja vaatekappaleet kauemmin
käytössä kuin kansainvälistä muotia seuraavassa vaatetuksessa. Tekemäni
vaatteet voidaankin nähdä osana kansanpukujen kehittymisen jatkumoa. Jakkua ei
ehkä voi pitää osana mitään kansanpukua, mutta näen sen silti kansanomaisena
vaatteena.
Hain vaatteisiini innoitusta kansanpuvuista, sillä sekä niiden esteettinen
puoli, että niihin liittämäni assosiaationaaliset arvot miellyttivät
minua. Liitän mielikuvissani kansanomaisiin vaatteisiin kestävän kehityksen
mukaisia arvoja, joita ovat mm. säästäväisyys, vaatimattomuus, laadukkuus ja
perinteiden ja omien juurien kunnioitus. Lisäksi kansanomaiset vaatteet ovat
mielestäni lähellä tuotettuja. Halusin näiden kaikkien arvojen siirtyvän myös
molempiin vaatteisiini.
Woodwardin (2007, 29)
mukaan vaatevalintoja miettiessään naiset usein miettivät, millaisena muut
hänet näkevät, miten hänen identiteettinsä vaatteiden avulla rakentuu ja miten
vaatteet toimivat yhdessä hänen kehonsa kanssa. Vaatevalintoihin heijastuu
lisäksi aina myös laajempi kulttuurinen vaikutus. (Oinonen 2009, 7.) Tämän ajan
kulttuurinen vaikutus näkyy vaatteissa kestävään kehitykseen liittyvien arvojen
arvostuksena. Woodwardin vaatteiden valintaan vaikuttavista tekijöistä tässä
vaatteiden valmistusprosessissa korostui pohdinta oman identiteetin
rakentumisesta. Koen vaatteisiin liittämieni arvojen siirtyvän tekemieni
vaatteiden kautta myös osaksi identiteettiäni. Kuitenkin prosessin taustalla
vaikuttivat myös muut Woodwardin esittämät tekijät. Uskon vaatteisiin
liittyvien arvojen välittyvän ainakin osittain myös muille ihmisille, jolloin
ihmiset todennäköisesti liittävät näitä arvoja myös minuun vaatteiden
kantajana. Arvojen siirtyvyyttä lisännee vaatteiden istuvuus ja yleinen
sopivuus minulle.
Myös Papanek (1973) nosti
funktioanalyysissään esille yllä kuvatun kaltaisia tekijöitä. Papanekin (1973,
32) mukaan tuotteen muotoilun telesiksen tulee ilmentää niitä aikoja ja
olosuhteita, jotka ovat sen synnyttäneet. Lisäksi tuotteen tulisi sopia siihen
sosioekonomiseen järjestelmään, jossa se toimii. Teleksiksen voidaan siis käsittää
olevan kytköksissä vaatteiden valinnan kulttuuriseen vaikutukseen. Koska en
tehnyt vaatteistani perinteisen mallisia, vaan tein niitä mukaillen enemmän
itselleni ja tähän aikaan sopivia, toteutuvat vaatteissani myös Papanekin
tuotteen telesikselle antamat vaateet. Koen myös, että vaatimattomasti
pellavakankaanpalasesta tehty lapintakki sopii itselleni paremmin, kuin monta
kymmentä euroa metriltä maksavasta verasta tehty korea vaate.
Myös Papanekin (1973) tarve-funktio
kytkeytyy Woodwardin teoriaan naisen vaatevalinnoista. Tarpeilla Papanek (1995,
34) tarkoitti ihmisen todellisia tarpeita, jotka liittyvät muun muassa ihmisen
selviytymiseen ja identiteettiin. Vaatteeni kytkeytyvät paitsi perinteisen
selviytymisen kylmältä suojautumisen ja koristautumisen tarpeeseen, mutta myös
nykyajan materiaalisen runsauden keskellä tarvittavaan selviytymiseen. Minulla
oli tarve pienentää omia kangasvarastoja saadakseni lisää tilaa kotiini.
Halusin myös laadukkaita vaatteita, joita nykykaupoista on vaikeahko löytää. Yllä kuvaamieni näihin vaatteisiin liittämien
arvojen lisäksi lapintakki on minulle tärkeä vaate inarinsaamelaisen
identiteetin rakentajana ja vahvistajana.
Vaatteiden suunnitteluun
vaikuttivat myös naisten vaatevalinnoille rinnakkaiset naisten pukeutumiseen
vaikuttavat tekijät, joita Woodwardin (2007, 28) mukaan ovat kulttuurin, muodin
ja median muokkaamat kauneuskäsitykset. Hänen mukaansa näitä on sovitettava
yhteen henkilökohtaisten kauneuskäsitysten, värimieltymysten ja muiden
esteettisten näkemysten kanssa. (Oinonen 2009, 6.) Lapintakin suunnittelun
lähtökohtina toimivat omat kokemukseni lapintakkien ompelusta, oma perinteinen
lapintakkini ja mielikuvat ja valokuvat muista lapintakeista. Jakkuni
suunnittelun lähtökohtina toimivat lähinnä valokuvat ja piirrokset karjalaisten
kansanpukujen röijyiksi, kostuleiksi tai sarkaviitoiksi kutsutuista jakuista,
paidoista ja takeista. Edellä mainitut tekijät edustavat pääosin kulttuurisia
kauneuskäsityksiä, mutta toki aiheen valintaan vaikuttivat alitajunnassa varmasti
myös muodin ja median kauneuskäsitykset. Kulttuuri, muoti ja media vaikuttivat
erityisen suuresti suunnittelussa hyödyntämääni vaatekuvakansioon, johon
keräsin minua miellyttäviä vaatekuvia. Kansio toimi yhtenä suunnittelun
innoittajana.
Koen, että menetelmävalinnoillani
pystyin vaikuttamaan siihen, että kansanpukuihin liittämäni arvot siirtyvät
myös tekemiini vaatteisiin. Pyrin käyttämään valmistuksessa mahdollisimman
paljon kotoani löytyvää materiaalia ja suhteuttamaan mm. vaatteiden leikkaukset
paitsi perinteisten vaatteiden, myös käytössä olevien kankaiden mukaisesti. Jakun
materiaaliksi valikoitui sinertävän harmaa kirpputorilta aiemmin löytämäni
verkamainen kangas. Se sopi jakun henkeen ja muokattavuutensa vuoksi se toimi
hyvin kaarevissa leikkaussaumoissa, vaikka saumanvarat olivat auki silitetyt.
Miehustan vuorikankaaksi valikoitui mummin tilkkutyökankaaksi ostama
sinikukallinen puuvillakangas, joka toi maskuliinisempaan päällyskankaaseen
pehmeyttä ja naisellisuutta. Hihojen vuorissa käytin vuorikankaanloppua, joka
oli jäänyt yli aiemmasta takkiprojektista.
Lapintakissa käytin
mekkoprojektista yli jäänyttä mustaa pellavakangasta ja koristekaitaleita
varten ostin tummanpunaista puuvillakangasta, joka sopi yhteen lapinpukuun
tekemäni musta-puna-vihreän vyön kanssa. Punaisen värin valintaan vaikutti
osaltaan myös perinteiden kunnioittaminen. Lapintakeissa on perinteisesti
kaikki vaatteen aukot (kädentiet, hihansuut, pääntie ja helma) reunustettu
punaisella kankaalla. Tämän taustalla on ilmeisesti uskomus siitä, että
punainen väri estää pahan tulemisen ihmiseen. Sama uskomus on näkynyt
historiallisena aikana myös eri maiden kansanpuvuissa (Koskennurmi-Sivonen
2012, 8).
Mielestäni vaatteiden
luonteeseen sopi käsityöläismäinen valmistustapa. Liitän siihen ompelukoneella
ompelun ja saumojen huolittelun, sekä tarvittaessa myös käsinompelun. Saumuri
olisi mielestäni luonut liian teollisen vaikutelman etenkin lapintakkiin, jossa
ei ole vuoria peittämässä saumarakenteita. Myös lapintakin koristeet on
helpompi toteuttaa käsityömäisin kuin teollisin ompelumenetelmin, sillä niiden
tekeminen vaatii erityisen pikkutarkkaa ja huolellista ompelutyötä. Vaatteisiin
käsinompelemani hakaset neppareiden tai nappien sijaan luovat myös
yksinkertaista ja käsityöläismäistä mielikuvaa, joka sopii ajatukseeni
kansanpuvuista ja kansanomaisista vaatteista.
Mielestäni vaatteiden esteettisyyteen
vaikuttavat sopivilla menetelmävalinnoilla saavutettavan yleisen siisteyden
lisäksi sekä vaatteiden muoto ja leikkaukset, että materiaali- ja värivalinnat.
Koen lapinpuvun esteettisyyden nousevan leveästä helmasta ja kokonaisuuteen
nähden tasapainoisesta koristelusta. Tasapaino syntyy pienistä tekijöistä: 12mm
leveät koristekaitaleet olivat pukuun liian leveät, mutta muutettuani ne 10mm
leveiksi löytyi kokonaisuuteen tasapaino. Koska puvun mustan pellavaisen pohjakankaan
ja punaisten koristekaitaleiden värikontrasti oli suuri, koristeet erottuvat
kokonaisuudesta erittäin hyvin. Röijyissä ym. minua kiehtoivat etenkin niiden.
selkäpuolella olevat leikkaukset ja kiilamaiset lisäykset helmassa, jotka
muodostivat taakse ”pyrstön”.
Viimeisenä Papanekin
(1973) funktioanalyysin palasena käsittelen vaatteen käyttöä. Jakun tein
ensisijaisesti siistimpään pyhä- tai arkikäyttöön, mutta aluksi se saanee toimia
siistimpänä vaatteena arkisemmissa juhlissa. Jakusta tuli helposti päälle
vedettävä ja erilaisiin asukokonaisuuksiin sopiva vaate. Lapintakin tein
ensisijaisesti juhlakäyttöä varten ja ensimmäistä kertaa käytinkin sitä veljeni
häissä. Juhlavaatteena se oli helppo ja mukava istuvuutensa ja materiaalin
hengittävyyden vuoksi. Sitä voi käyttää kesäjuhlissa sellaisenaan ja talvella
sen alle voi halutessaan pukea ohuen paidan lämmittämään.
Koen, että kun vaatteiden
valmistusprosessi täyttävät Papanekin funktioanalyysin eri vaateet ja Woodwardin
naisten vaatetusta käsittelevät teoriat tukevat niitä, ovat vaatteet erittäin
käyttökelposia. Ne sopivat sekä tähän kulttuuriseen kontekstiin, että yleisesti
naisten vaatteiden valintaan vaikuttaviin tekijöihin kyseisten vaatteiden
valmistajan ja käyttäjän näkökulmasta tarkasteltuna.
Lähteet
Kaukonen, Toini-Inkeri. 1985. Suomalaiset kansanpuvut ja
kansallispuvut. Porvoo: WSOY.
Koskennurmi-Sivonen, Ritva. Käsityötuote. http://www.helsinki.fi/~rkosken/kasityotuote
Koskennurmi-Sivonen, Ritva. 2012. Teoksessa
Koskennurmi-Sivonen (toim.). Johdatuksia pukeutumisen tutkimukseen.
Tekstiilikulttuuriseuran julkaisuja 6/2012.
Oinonen, Emilia. 2009. Mörkö vaatekaapissa. Tutkimus pukeutumisen
ja itsetunnon välisistä suhteista sekä pukeutumisen esteistä. Opinnäytetyö.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu. http://theseus17-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/4104/Oinonen_Emilia.pdf?sequence=1
Papanek, Victor. 1973. Turhaa vai tarpeellista? Helsinki: Kirjayhtymä.
Papanek, Victor. 1995. The green
imperative : ecology and ethics in design and architecture. London:
Thames and Hudson.
Woodward, Sophie.
2007. Why women wear what they wear. Oxford: Berg
